Viisi vinkkiä koiran eliminaatiodieetin onnistumiseen

koiran eliminaatiodieetti

Osana allergiadiagnostiikkaa lemmikeille saatetaan tehdä eliminaatiodieetti ruoka-aineallergian eli ruoka-aineyliherkkyyden diagnosoimiseksi tai poissulkemiseksi. Olemme koonneet viisi vinkkiä koiran eliminaatiodieettiin, jotka auttavat sinua onnistumaan tämän tärkeän diagnostisen askeleen toteuttamisessa.

 

 

1. Pitääkö namit jättää pois?

Eläinlääkärisi on kertonut että eliminaatiovaiheen aikana koirasi ei saa syödä mitään muuta kuin valittua ruokaa. Monesti omistaja ei tule ajatelleeksi että palkkionamit tai puruluut tulee myös jättää pois, sillä ne sisältävät valkuaisaineita jotka voivat aiheuttaa allergiaoireita niille herkistyneelle koiralle. Hammastahna joudutaan usein jättämään pois makuaineiden vuoksi, samoin erilaiset lisäravinteet ja makutabletit.

2. Pärjääkö koira ilman puruluita?

Koiralle puruluut voivat olla tärkeä osa päivärutiinia, ja joillakin niistä on apua hammaskiven hallinnassa. Hampaiden harjaus on kuitenkin tehokkain tapa ehkäistä plakin syntymistä, ja harjausta onkin hyvä jatkaa vaikkakin hammastahna ei välttämättä sovi eliminaatiodieetin ajaksi. Liotetun kuivamuonan voi laittaa kongiin ja sen jälkeen pakastimeen. Jäisenä kongin sisällön nakertelu voi tuoda koiralle mukavaa ajankulua kun muu pureskeltava on tauolla. Kostean ruoan pakastaminen jääpalarasioissa tai muffinssivuoassa on myös mahdollista. Erilaiset labyrintit ja tehtävälelut voivat myös sopia ruoan mielenkiintoiseen ja hitaampaan tarjoamiseen.

3. Jos ruoka ei maistu

Ruoka saattaa maistua paremmin ulkoilmassa myös koirille. Jos valittu ruoka ei ole koiran lempiruokaa, voi se lenkillä maistua hyvinkin kädestä syötettynä. Otathan yhteyttä klinikalle jos valittu ruoka ei maistu koirallesi!

4. Oireiden hoito ja lääkitys eliminaatiodieetin aikana

Eliminaatiodieetin aluksi hoidetaan iho- ja korvatulehdukset sekä lääkitään kutinaa niin että lemmikin olo on hyvä. Dieetin loppupuolella lääkitys lopetetaan jotta voidaan arvioida ruoan osuutta oireiden aiheuttajana. Oireiden seurannassa on hyödyllistä pitää kirjaa oireista esimerkiksi kutinapäiväkirjan muodossa. Kirjanpito otetaan mukaan dieetin loppuun ajoitetulle kontrollikäynnille.

5. Milloin eliminaatiodieetti päättyy?

Eliminaatiovaiheen jälkeen aloitetaan dieetin haaste- eli provokaatiovaihe. Haastevaiheen tehtävä on selvittää johtuvatko koirasi oireet ruoasta, ja jos johtuvat niin mikä ruoka-aine tai mitkä ruoka-aineet aiheuttavat oireita. Harvemmin on kyse enemmästä kuin yhdestä tai kahdesta ruoka-aineesta. On myös mahdollista että selviää ettei koirallasi ole ruoka-aineallergiaa, jolloin ruoalla ei oireita voi parantaa ja ruokavalio on jatkossa vapaa.

 

On tärkeää toteuttaa eliminaatiodieetti mahdollisimman hyvin, jotta se tulee tehtyä kerralla oikein eikä sitä tarvitse myöhemmin uusia. Eläinlääkärisi on allergiadiagnostiikan asiantuntija ja auttaa sinua testijakson aikana jos eteesi tulee ongelmia. Eliminaatiodieetin päätteeksi allergiadiagnostiikka on loppusuoralla, ja kun syy lemmikin oireisiin on selvillä, voidaan suunnitella hoito sellaiseksi että koirasi vointi ja elämänlaatu ovat hyvät.